Erityisesti korona-aikana kotimaan matkailun suosio alkoi nostaa päätään ja onkin sittemmin jäänyt suosituksi vaihtoehdoksi ulkomailla matkustamisen ohelle. Lentomatkailun ympäristövaikutukset ovat alkaneet huolettaa monia, minkä vuoksi lähelle matkustamisesta on tullut entistä kiinnostavampi vaihtoehto. Lisäksi useat suomalaiset haluavat yhä enemmän tukea kotimaisia palveluita. Lähikohteisiin matkustaminen kotimaan sisällä vie usein vähemmän aikaa ja rahaa, eikä kokonainen lomaviikko ole reissun järjestämiseksi välttämättömyys. Tässä artikkelissa on reissuideoita kestävään kotimaan matkailuun.
Viikonloppuloma hotellissa
Hyvä viikonloppulomavaihtoehto on lähteä hotellilomalle eri kaupunkiin. Voit tutkia kiinnostavia kaupunkeja lähialueellasi ja tutustua niissä sijaitseviin hotelleihin. Pienempikin kaupunki voi tarjota mielenkiintoisia aktiviteetteja esimerkiksi ulkoilumaastojen ja paikallisten palveluiden osalta. Isommissa kaupungeissa on taas hyviä kulttuurikohteita, kuten museoita, ja ravintolatarjontaa tarkempaankin makuun. Kiireisen arjen keskellä voi olla myös ihanan rentouttavaa varata huone hienommasta hotellista ja nauttia mukavasta vuoteesta, huonepalvelun antimista ja valmiista aamiaisesta kaikessa rauhassa.
Rentouttava tai aktiivinen kylpyläloma
Suomessakin on useita kylpylöitä, joista osa on täydellisiä perhematkakohteita ja osa taas aikuisempaan makuun. Lapsiperheen voi olla hauska lähteä vesipuistomaisempaan kylpylään, jossa koko perheen on hauska peuhata vedessä, kun taas pariskunta voi nauttia rauhallisemmasta spa-tunnelmaisesta kylpylästä. Kylpylöiden yhteydessä on monesti hoitolapalveluita kuten hierontaa, kasvo- ja jalkahoitoja sekä kampaamopalveluita, jotka voivat olla mukava lisä rentouttavaan kylpylälomaan kotimaassa.
Erämatkailun mahdollisuudet
Jos koet luonnon läheiseksi, erämatkailu yhdellä Suomen useista leirintäalueista voisi olla sinun makuusi. Yö teltassa mukavalla porukalla voi olla aivan uudenlainen elämys, jossa pääsee irtautumaan arjen kiireistä. Metsässä oleskelu on hyväksi terveydelle ja laskee myös stressitasoja.
Päiväreissu lähikaupunkiin
Kotimaan matkaan ei tarvitse aina varata edes majoitusta, jolloin yksi vapaapäivä riittää hyvin pienelle reissulle ja rahaakin säästyy rutkasti. Lähikaupungissa voi tutustua nähtävyyksiin kaupungilla kierrellen ja pysähtyä syömään tai kahville kaikessa rauhassa. Usein pieni tutkimusreissu lähikaupunkiin voi olla hyvinkin virkistävää vaihtelua arkeen.
Monia mahdollisuuksia kotimaassa
Kotimaan sisällä on yllättävänkin monipuolisia mahdollisuuksia matkailuun. Aina ei ole tarpeellista varata kallista viikon etelänmatkaa, vaan välillä voi olla mukavaa tutustua omiin lähialueisiin ja tukea kotimaisia palveluita. Kotimaan matkailu on useimmiten edullisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto ulkomaan reissulle.